Entä jos palautetta annettaisiin uteliaisuudesta käsin?

Johtamisessa puhutaan paljon palautteesta.

Miten sitä pitäisi antaa.

Kuinka usein sitä pitäisi antaa.

Miten rakentavaa palautetta annetaan.

Itse huomaan pohtivani yhä useammin ihan toista kysymystä.

Mistä palautetta annetaan?

Tai oikeastaan vielä tarkemmin:

Mistä mielentilasta käsin?

Usein palaute annetaan siksi, että halutaan korjata jotakin.

Joskus siksi, että halutaan arvioida.

Joskus siksi, että halutaan auttaa.

Mutta entä jos palautteen lähtökohtana olisikin uteliaisuus?

Ei:

"Miksi teit noin?"

Vaan:

"Kerro, miten päädyit tähän ratkaisuun."

Ei:

"Tämä olisi pitänyt tehdä toisin."

Vaan:

"Mitä sinä näit tässä tilanteessa?"

Huomaan, että juuri tällaiset keskustelut muuttavat eniten ajattelua.

Ei siksi, että joku kertoo oikean vastauksen.

Vaan siksi, että yhdessä tullaan uteliaiksi siitä, miten toinen ajattelee.

Minulle palaute ei parhaimmillaan ole arvio.

Se on yhteistä ajattelun kirkastamista.

Ja ehkä juuri siksi huomaan nykyään toivovani palautetta ennen kaikkea uteliaisuudesta käsin.