En ole koskaan rakentanut uraa

Viime aikoina minulta on kysytty paljon yhtä kysymystä:

"Mitä aiot tehdä seuraavaksi?"

Ymmärrän kysymyksen hyvin.

Olen jättänyt toimitusjohtajan tehtävät, kirjoitan kirjaa, opiskelen, sparraan yrityksiä ja rakennan vähitellen uudenlaista työarkea.

Ulospäin katsottuna näyttää siltä, että olen keskellä jonkinlaista uramuutosta.

Mutta tuon kysymyksen kohdalla huomaan aina ajattelevani samaa asiaa:

En ole koskaan rakentanut uraa.

Tiedän, että tämä kuulostaa oudolta.

Varsinkin, kun CV:ni näyttää aivan tavalliselta uratarinalta. Siellä on koulutuksia, vastuuta, johtajuutta ja etenemistä.

Ulospäin se näyttää uralta.

Sisältäpäin kokemus on ollut aivan toinen.

Kun minulle on avautunut mahdollisuuksia, olen harvoin kysynyt itseltäni, miltä ne näyttävät ansioluettelossa tai mihin ne johtavat viiden vuoden päästä.

Olen kysynyt jotain muuta.

Herättääkö tämä uteliaisuuteni?

Näin lähdin aikanaan ulkomaille.

Näin päädyin jättämään opettajan työn.

Näin päädyin myöhemmin myös toimitusjohtajaksi.

Kun opiskelin EMBA:n, en tehnyt sitä saadakseni seuraavan työpaikan. Halusin ymmärtää paremmin sitä työtä, jota jo tein.

Kun lähdin joogaohjaajakoulutukseen, en suunnitellut uutta ammattia. Olin kiinnostunut oppimaan.

Kun aloin opiskella kehollista tunnetyöskentelyä, en rakentanut varasuunnitelmaa tulevaisuutta varten. Jokin siinä vain tuntui tärkeältä.

Vasta viime aikoina olen huomannut, että näistä valinnoista on muodostunut polku.

Mutta polku ei syntynyt suunnittelemalla sitä.

Se syntyi seuraamalla kiinnostusta.

Ehkä kiinnostavinta tässä ei kuitenkaan ole ura.

Kiinnostavinta on se, mitä tapahtuu silloin, kun lakkaa hetkeksi kysymästä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Työelämässä meille opetetaan helposti, että hyvä tulevaisuus rakentuu suunnitelmista.

Tavoitteista.

Strategioista.

Viisivuotissuunnitelmista.

Ja niissä kaikissa on varmasti paljon hyvää.

Mutta viime aikoina olen huomannut, että oma elämäni ei ole koskaan rakentunut niin.

Se on rakentunut kiinnostuksesta.

Yhdestä kysymyksestä toiseen.

Yhdestä kirjasta seuraavaan.

Yhdestä koulutuksesta uuteen oivallukseen.

Yhdestä keskustelusta kokonaan uuteen suuntaan.

Ehkä juuri siksi nykyinen elämäntilanne ei tunnu minusta niin pelottavalta kuin sen ehkä pitäisi.

Moni kysyy, mitä teen seuraavaksi.

Minä huomaan miettiväni enemmän sitä, mikä herättää uteliaisuuteni juuri nyt.

Ja jos menneet vuodet ovat opettaneet minulle jotain, niin sen, että nuo kaksi kysymystä ovat elämässäni usein olleet lopulta sama kysymys.